Pari sanaa hanketyöstä, palveluohjauksesta sekä ihan elävästä elämästä.





No niin on vain kohta yhdeksän kuukautta takana mielenkiintoista hankemaailmaa, Lapin LAPE-hankkeen kehittäjätyöntekijänä olen päässyt tutustumaan Lapin maakunnan eri kuntiin ja myös järjestöihin ja seurakunnan toimijoihin.

Toimenkuvani hankkeen palveluohjauksen kehittämisessä on mielenkiintoisella tavalla sekoitus uutta ja vanhaa, pyrimme kehittämään palveluohjauksellista työotetta lapsiperheiden palveluihin ympäri Lapin maakunnan. Tavoitteenamme on saada palveluohjaus toimivaksi kunnissa ja seutukunnissa. Tätä tavoitetta kohti mentäessä on hyvä kuitenkin huomata jo kuntien toimijoiden tekemä palveluohjaus, jo vuosikymmenten ajan. Tätä ei pidä missään nimessä sivuuttaa, tulevaa perhekeskustoimintamallia rakentaessa meidän on tärkeää huomata ne vanhat hyvät käytännöt joita kunnilla ja seutukunnilla jo on, näitä meidän tulee vahvistaa. 

Tällä hetkellä palveluohjausta viedään Lapin maakunnassa eteenpäin kymmenessä eri kunnassa, hankkeen tuella tottakai. Tavoitteenamme on saada kevään aikana vielä lisää kuntia mukaan palveluohjauksen pariin, sillä kuntalaisten kannalta palveluohjauksen merkitystä ei voida väheksyä. Hyvin toimiva palveluohjaus mahdollistaa oikea-aikaisen varhaisen tuen, tämä on iso asia ihan inhimillisestä näkökulmasta, puhumattakaan taloudellisestikin, sillä kuten tiedämme, usein euro toimii konsulttina myös kehittämistyössä. Mikäli kehitetty palvelu vähentää kustannuksia ja helpottaa palveluihin pääsemistä, on suunta ainakin oikea.

No mitä tämä palveluohjaus sitten on? Yksinkertaisesti sanottuna se on toimintaa, missä työntekijä ohjaa asiakkaan oikean palvelun äärelle. Palveluohjaajan voi tavoittaa puhelimitse, sähköisten tiedonsiirtokanavien kautta, chatista, eli useasta eri palvelukanavasta. Kaikkien näiden tarkoituksena on helpottaa yhteydenottoa ja madaltaa kynnystä kysymiselle. Asiakkaalla ei tarvitse tietää mitä tai ketä hän yrittää tavoittaa, palveluohjaaja tuntee palveluverkoston ja asiakkaan tarpeen mukaan ohjaa oikean palvelun äärelle. Niinpä, kuulostaa tietty helpolta, mutta sitä se ei ole. Avainasemassa onkin palveluohjaajan rautainen ammatillisuus ja kokemus palveluverkoston toiminnasta. Myös paikallistuntemus on tärkeää, sillä esimerkiksi pienien kuntien erityispiirteet ovat sellaisia, joita niihin perehtymätön ei voi tietää tai tuntea.  Tämä on yksi osa sitä palveluohjausta, jota me yritämme hankkeen kautta viedä eteenpäin kunnissa. Tämän lisäksi kehitämme palveluohjaajien verkostoa, eli tarkoitus on verkostoida palveluohjaajat jo varhaisessa vaiheessa ja kouluttaa heitä säännöllisesti. Mutta, arvoisat lukijat, siitä sitten enemmän seuraavassa blogikirjoituksessani.

 

Niin juu, siis lupasin kertoa pari sanaa oikeasta elävästä elämästä. Hyvät blogin lukijat, ottakaa tästä neuvosta nyt kiinni, ja toimikaa siten kuin neuvon, älkää siten miten minä toimin. Ai mikä homma, noh, tässä viikko pari takaperin oli hanketyöntekijän (eli meikäläisen) osalta kiirus viikko, päivät alkoivat aikaisin ja aamut menivätkin autonratissa ajellessa ympäri laajaa Lapin maakuntaa. Viikko huipentui Sallaan, jossa sivumennen sanoen viedään eteenpäin myös palveluohjauksellista työotetta laajasti koko sosiaalipalveluiden osalta ja kaikkiin ikäryhmiin kohdentuen. Noh, mitäs siellä Sallassa sitten tapahtui? Ei varsinaisesti mitään sellaista mistä pitäisi huolestua, ainoastaan allekirjoittaneen tietokone teki tenät eikä suostunut inahtamaankaan vaikka kuinka virtanappia painelin ja konetta laturiin asettelin. Eihän siinä muuten mitään, mutta koneellahan tietysti sattui olemaan kaikki suunnitelmat ja palvelurungot ja etenemisvisiot mitä olin Powerpointille ehtinyt rakennella. Ja sitten se tärkeä oppi, en tietenkään minkäänlaista varmuuskopiota ollut tehnyt muistitikulle, sharepointtiin tai mihinkään muuallekaan tarjolla oleviin tallennuspaikkoihin. Hikeä meinasi pukata, vaikka pihalla oli pakkasta parikymmentä raatia ja juoksuaskeliakaan ei ollut tullut otettua. Onneksi, siis onneksi paikalla olleet olivat ymmärtäväisiä, ja hetken hajoilun jälkeen pääsimme aloittamaan improvisoiden ja loppujen lopuksi saimme suunnitelmat valmiiksi. Mutta kun Rovaniemeä kohti lähdin ajamaan, ei tietokone vieläkään ollut suostunut heräämään henkiin. Auton rattiin istuessani en voinut kuin nauraa ja onnitella itseäni, mietin koko ajomatkan että jos konetta ei saa korjattua ja tiedostot on mennyttä, kuinka kauan minulla tulee menemään että saan kaikki koostettua uudelleen. Meneekö siinä viikko vai kenties kaksi, taitaa mennä muuten iltavuoron puolelle kun kalenteri on jo täyteen buukattu.

Rovaniemelle kun pääsin ajoin suoraan tietokonehuoltoon, jossa ystävällinen korjaajanainen otti läppärin työn alle. Oli muuten perjantai ja kello vähää vaille neljä. Mietin että kuinkahan onnellinen tämä korjaaja onkaan kun sai tällaisen  iloisen yllätysmomentin viikon viimeiseksi työtehtäväkseen. Mutta, eipä mennyt kauaa kun korjaaja ilmoitti että juu, täällä on päivitys jäänyt jumiin ja eipä mene kuin hetki niin kone on korjattu. Olin lähes shokissa, melkein itkin ilosta, tiedostot, siis kaikki tiedostot, olivat edelleen tallessa. Kohta kone oli jo valmis, ja kello olikin jo neljä. Melkoinen päätös pitkälle viikolle. Kiittelin korjaajaa vuolaasti, toivotin hänelle hyvät viikonloput ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Kotiin päästyäni mietin kulunutta viikkoa, ajelin autolla neljän päivän aikana yli 1200 kilometriä, palavereita pidettiin useita ja pilotoinnit etenivät melkoisesti. Olihan vain viikko, joka huipentui vielä tietokoneen tilttaamiseen. senpä kunniaksi otin ensimmäisenä tietokoneesta varmuuskopiot kaikista tiedostoista, tai tarkemmin sanottuna kaksi. Se oli sellainen viikko se.

T. Mikko Närhi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eropalveluiden kehittämisellä kohti yhteistyövanhemmuutta

Rohkaistu digiin!

Yhessä tehen- Parempia palveluita lapsiperheille